Miten epilepsia vaikuttaa elämääni?

Miten epilepsia on vaikuttanut elämääni? Tätä kysymystä pohdiskelen tässä postauksessa. Olen elänyt käskynkkää epilepsian kanssa koko elämäni, vaikka diagnoosin sain vasta pari vuotta sitten 31-vuotislahjakseni. Samalla sain kohtausten estolääkityksen, joka aluksi oli Tegretolia, joka tuhosi valkosoluni, joten vaihdettiin se sitten viime hetkillä Keppraan. Keppra aiheutti aluksi jumalatonta väsymystä ja aivosumun-tyyppistä olotilaa, mutta pahin tokkura meni puolessa vuodessa ohi. 

Treeniin epilepsia ei ole tuntunut vaikuttavan mitenkään. Tosin eipä siihen minkäänlaista vertailupohjaa ole, sillä en todellakaan treenannut yhtään mitään ennen diagnoosia enkä vielä hetkeen sen jälkeenkään. Treenissä en ota epilepsiaa mitenkään huomioon. En tee kevyempiä treenejä sen takia, koska en keksi mitään syytä miksi antaisin sairauteni vaikuttaa treenin tehokkuuteen. 

Diagnoosin jälkeen jossakin vaiheessa tykkäsin pitkistä kävelylenkeistä metsässä. Sen verran varauduin, että pidin puhelinta aina mukana. Tykkäsin, ja tykkään edelleen, kulkea mahdollisimman pieniä polkuja. Lenkkeily teitä pitkin on tylsää, mutta metsän kätköissä mukavaa. Samalla saa nauttia luonnosta ja joskus löytää uusia lenkkipolkujakin. 

En tiedä miten treenaisin ilman joka päiväistä lääkitystäni. Olisiko minulla enemmän virtaa? Kehittyisinkö nopeammin? No, mitäpäs tuollaisia on järkeä edes miettiä, koska siihen ei kukaan osaa antaa vastausta. Ja mitä sillä vastauksella tekisin edes? Näillä mennään ja mennään sitten niin sata lasissa kuin vain pystyn. 

Itsellä on asiat siitä onnellisesti, että epilepsiani ei ole kovin aggressiivista sorttia. Kun kohtaus sitten iskee, niin se on raju, mutta niitä tuli ennen lääkitystä todella harvakseltaan ja nyt uskon ja luotan siihen, että lääkitys pitää nekin harvat kohtaukset poissa.

Ajokorttihan oli vuoden poliisin hyllyssä ja vielä kaksi viikkoa yliaikaa, koska neuron lausunnolla kesti saapua niin älyttömän kauan. Se oli pitkä kaksi viikkoinen, koska sitä korttia täällä keskellä erämaata tarvitsee välttämättä, jos aikoo käydä töissä.

Vuoden välein olen käynyt vuosikontrollissa. Keppraa syödessä ei tarvitse ottaa pitoisuuskokeita, koska keho ei samallalailla totu lääkeaineeseen ja tule sille "immuuniksi" niin kuin moniin muihin lääkkeisiin tulee. Pitoisuuskokeita otetaan Keppraa käyttäviltä vain, jos lääkäri epäilee, ettei lääkkeitä ota säännöllisesti tai on jokin muu lääkitys tms. joka vaikuttaisi lääkkeen imeytymiseen.

Ensimmäisessä vuosikontrollissa sain ensitietoa epilepsiasta ja vihkosen, missä oli mm. tuo "shokkivaihe". Itse otin diagnoosin lähinnä helpottuneena vastaan, sillä tiesin jo aikoja sitten, että epilepsian kanssa käsikynkkää mennään ja on vain ajan kysymys, mikä kohtaukset laukaisee. Itsellä se laukaiseva tekijä oli ensimmäinen yövuoro opiskellessani lähihoitajaksi.

En osaa oikein stressata sitäkään, että jos tulee kohtaus joskus ja taas menee kortti. No, sitten vuokraan asunnon läheltä työpaikkaani ja taloni saa jäädä koristamaan Nopankylää. Kohtauksille ei voi yhtään mitään muuta kuin välttää laukaisevia tekijöitä; itsellä se tarkoittaa ehdotonta yövuoroista kieltäytymistä, sekä valvomisen välttämistä ja tietty terveellisiä elämäntapoja. Aika säännöllistä elämää olen viettänytkin tässä viimeisien vuosien aikana. Alkoholin jätin kokonaan pois ennen diagnoosia, koska se oli aivan turha piriste, joka enemmänkin vain väsytti.

Adrenaliinia saatu ja keuhkokuviin menossa allergisen reaktion takia

Diagnoosia pukkas

Epilepsialiitosta tilasin näitä silikonisia rannekkeita, sillä inhoan koruja. Metallinen olisi kamala pitää ranteessa, vaikka ensimmäinen kommentti olikin, että "eihän kukaan tuota tiedä mikä se on". No, ehkä sellainen joka ei osaa lukea ei huomaa tuon olevan epilepsiaranneke. Perinteinen metallinen on ehkä vanhemman väestön silmissä parempi tunnusmerkki, mutta kyllä nuorempi sukupolvi käyttää tällaisia mieluummin.

Dosettina käytän tuollaista viikko-dosettia, jossa on yksi luukku per päivä. Keppraa otan yhden tabletin aamulla ja kaksi illalla. Dosetista osaan kyllä päätellä onko siellä vielä aamulääkekin, jos lokerossa on kolme tablettia vielä jäljellä. Ilman dosettia olisin monet kerrat ottanut joko tuplat tai jättänyt kokonaan jonkun lääkkeen väliin, sillä lääkkeiden otto tulee niin automaattisesti, etten sitä enää muista tehneeni. Dosetista on helppo tarkistaa onko se lääke nyt sitten otettu.