Viime lauantaina oli se hetki, kun minä ja moni muukin lähti kohti ääretöntä ja sen yli. Korkeat paikat tuottivat hankaluuksia kuten arvelinkin, mutta apinointi renkailla ja tangoilla sujui hyvin. Ainoastaan irtorenkailla liikkuminen oli epämiellyttävää, koska renkaat olivat päällystetty jollakin teipillä, joka veti ihon ihan rullalle.
Suossa tarpominen oli elämys. Vesi ei ollut niin kylmää kuin odotin, mutta pohjaan oli muodostunut kuoppia ja välillä oli äkkisyvää. Vesi oli savesta harmaana. Raukka suurvesimittari siellä ui ympyrää henkensä edestä samalla kuin minä rämmin suosta pois henkeni edestä.
Osassa esteitä kokeilin kavuta, mutta lyhyydestä ei oikein niissä ollut apua. Ensi vuodeksi pitää siis harjoitella ponnistusvoimaa sekä rohkeutta korkeille paikoille.
Köysikiipeily jännitti alastulon kohdalta. Köysipaikan häämöttäessä siellä olikin ensihoitajat hoitamassa jotakuta joka oli juuri alaspäin tullessa tippunut. Toivottavasti hänelle ei käynyt pahemmin. Kokeilin köyttä kiivetä, mutta ei siitä kyllä mitään tullut alasmeno-pelon vuoksi.
Juoksu olisi kyllä kulkenut hyvin, mutta otettiin melko kevyesti esteiden väliset matkat. Yritettiin siskoni kanssa pysyä edellä ja takana tulevista hyvän matkan päässä, jottei tule ruuhkaa esteelle. Esteet heiluivat sitä enemmän, mitä enemmän porukkaa siellä kiipparoi.
Oli kyllä hyvä fiilis, kun maali häämötti. Välillä tuntui, että esteitä tuli jatkuvalla syötöllä eikä loppua näkynyt.
Ensi vuonna sitten uudelleen!
Jee! Selvisin hengissä. |
Kuraa kengätkin täynnä |
Finisher-kuva (sisko leikattu pois yksityisyyden vuoksi) |